Skip to content

Näyttelyn synnytys

"Viisi ihmeellistä aarretta" näyttely.Kivirantaa rakennetaan

Sain mieluisan pyynnön Kuvittajat ry:ltä suunnittelemaan heidän 15-vuotis juhlanäyttelyä Helsingin Sanomain Säätiön Päivälehden museoon. Kohderyhmänä olivat oppikirjoja kuluttavat lapset ja päiväkotiryhmät, mutta tietysti myös vanhemmatkin. Sain kymmenen kuvittajat oppikirjat, sekä Jukka Laajarinteen niiden mukaan tekemän käsikirjoituksen eteeni. Pientä haastetta oli edessä, kun yritin laittaa kymmenen täysin eri tyyllistä kuvittajaa yhteen! Miten liittää keskiaikainen munkki, lapintunturit, New yorkin katukuvat, sukellusvene, mehiläiset, viikingit ja  nykyyaikainen kuluttajavalistus yhteen,??? Kuvat olivat upeita, niiden pyörittäminen suunnitelmassa oli hauskaa, etenkin kun olin salaisesti aina halunut olla itse kirjankuvittaja, varsinkin lastenkirjojen. Lähemmäksi unelmaani en taida päästä.

Jukalle (käsikirjoittaja) ja minulle oli valittu valmiiksi kuvat joita tulisi käyttää. Mutta niin valtavasti hienoja kuvia jäi pois, että päätin panna parastani ja saada näyttelyyn tilaan niin, että voisin esitellä kuvittajat isommin, ei vaan isolla koolla, mutta myös laajemmin, elävästi ja kolmiuloteisesti. Tila oli n. 100 m2, joten tiesin, että aikamoista puristusta saisin käyttää, että saisin kaikki ideani tilaan mahtumaan: meri, sinne liikkuva laiva, rantakivet ja jäälautat, joilla voisi pompia ja niiden tuli keinua hhmm..munkille tuli saada koti: eli luostari…sillä tuli olla tietty puutarha, jossa kasveja..ja mehiläisiä..niin ja niille täytyi tehdä pesä..soitto metsurille..ja mehiläiselle tietysti piti tehdä äänet!..Jukan tarinassa kiivetään vuorelle.ok, siispä jotain turvallista nousemista johonkin ja sieltä turvallisesti alas..lunta hm pitäisikö tehdä latu ja sukset ?…sieltä New Yorkiin ja Lontooseen ja tietty se ihastuttava kuumailmapallo pitäisi tehdä! Ja siten nämä kaikki ideat tulee piirtää, mitoittaa ja luetteloida, jäälautoista pienempiinkin kukkatauluihin, jotta tekijät ne osaavat tehdä.

Vietin paljon hienoja hetkiä yksikseni kuvitellen miltä lopputuloksen tulisi näyttää, mutta silti se pääsi minut yllättämän…positiivisesti. Se hetki, kun näkee ensimäisten rakennelmien nousevan ja valaistuksen valmistuvan…niin wau, sitä en vaihtaisi pois! Yksi jännitysmomentti oli köydestä vedettävä laiva, jonka tuli liikkua helposti lasten käsissä ja se onnistui!!

Projektissa oli todella loistavia ja kokeneita tekijöitä. Lavasteet rakensi Mytime, Rekvisiitan teki Päivi Sormunen tiimeineen ja  Karita Masalin, kuumailmapallon rungon teki Pekka Mäkelä, grafiikan suunnitteli Tommi Jokivaara, valot teki Antti Viirkorpi, äänet Joonas Pirttilä, lavastusmaalauksen Julia ja Jeroen Carelse, mehiläiskannot katkaisi Tiina Hopeakoski. Näyttelysuunnittelun työryhmä: Sari Airola, Heli Halme, Saila Linnanhalme ja Päivi Lehtovirta

Näyttelyn kuvittajat: Carlos Da Cruz, Ossi Hiekkala, Maija Hurme, Lotta Kauppi, Katri Kirkkopelto, Johanna Lumme, Salli Parikka Walhlberg, Sanna Pellicioni, Ossi Pirkonen ja Harri Tarkka.

Lue myös piententaikapiiri blogi